maanantai 27. kesäkuuta 2016

Leirin ensimmäinen päivä

Kun menimme leiripaikalle tallin omistaja odotti meitä. Veimme tavarat huoneeseen ja odotimme, ja teimme jotain juttua. Sen jälkeen meille jaettiin leirihevoset. Sain toivovani hevosen. Olimme siskoni ja siskoni kaverin kanssa yhdessä ryhmässä. Olimme toisessa ryhmässä. Kun muut menivät kentälle me menimme hakemaan hevosiamme tarhasta. Laitoimme hevoset kiinni, harjasimme ja varustimme. Kun toinen ryhmä tuli kentältä me menimme kentälle. Nousimme selkään ja menimme alku käyntejä. Harjoittelimme suoraan menemistä " risteyksessä " vaihdoimme joka kierros suunnan. Menimme kuin kahdeksikkoo ja siinä oli puomit jonka välistä keskellä piti mennä. Menimme saman töltissä (hevoset olivat siis issikoita) ja ravissa. Tunnin lopussa menimme matka maailman ympäri ei ihan kokonaan sillä liuskahdimme vähänniinkun liukumäestä alas. Laitoimme hepat pois ja veimme tarhaan. Sen jälkeen odotimme hetken ja menimme syömään makaronilaatikkoa ja jäätelön. Samalla opettaja kertoi hevosten taudeista. Toinen ryhmä meni taas ensin maastoon ja kun he olivat lähteneet me menimme hakemaan hepat. Laitoimme valmiiksi ja lähdimme. Menimme välillä tölttiä. Ekassa pätkässä laukkasimme aika vähän ainakin minä sillä en päässyt laukkaamaan kun edessä olevan hevosen häntä tuli eteen. Toisessa laukka pätkässä pääsin enemmän mutta ei ollut vieläkään kunnolla tilaa. Kolmannella kerralla laukkasimme enemmän ja laukkasimme aika paljon. Minä nautin täysin siemauksin XD Muutenkin siskoni oli takanani ja hulluttelimme koko maaston ajan. No siskollani valui satula joten hän korjasi sitä. Myöhemmin  ennen risteystä kohti tallia siskoltani valuu yhä enemmän satula. Siskoni sanoo että hän pärjää XD. Mutta hetken päästä huudan opettajalle juuri ennen kuin satula keikkaa melkein ihan mahan alle. Siskoni tippuu takapuolelleen maahan. He korjaavat satulan paikalleen ja siskoni päättää taluttaa heppansa tallille, opettajan kanssa. Minäkin haluan taluttaa ja luiskahdan selästä alas ja vielä viimeinenkin haluaa taluttaa. (Koko maaston ajan muuten satoi) Kaikki katsoivat meitä ja kerroimme kaikille sen varmaan 4 kertaa. Ennen kuin he tajusivat. Sen jälkeen siivosimme tarhat ja menimme iltapalalle jonka jälkeen jaoimme yhdestä patjakasasta lattialla nukkuville. Kävimme suihkussa ja tässä sitä kirjoittelen pimeässä puhelimella.

Huomenna

1 kommentti:

  1. Kuulostaa kivalta reissulta! :) laitahan kuvaa sit tänne sun kakusta ;)

    VastaaPoista